Jakson kuvaus
Lasse Lehtonen on onnistunut lyhyessä ajassa muuttumaan tavallisesta ihmisestä lähes urbaaniksi legendaksi – ainakin Mikon tarinoissa. Käskyjen ja ohjeiden noudattaminen ei Lassella vieläkään ole hanskassa, mutta mitäpä sille voi… jotkut vain syntyvät freestyle-elämään. Jaksossa Mikko sukeltaa myös maailmanpolitiikan absurdille puolelle, kun Donald Trump nappaa itselleen FIFA:n rauhanpalkinnon. Hän kertoo lopettaneensa kahdeksan sotaa, pelastaneensa miljoonia ihmisiä ja – pienenä ristiriitana – suunnittelee parhaillaan sotaa Venezuelaa vastaan. Mikon mielestä Trumpin palkintokuva näyttää siltä kuin Klonkku olisi saanut käsiinsä sormuksen.
Ystävällisin terveisin, Mikko Honkanen ohjelman jakso
Lisää ohjelmia