Jakson kuvaus
Sunnuntaibrunssissa Vappu Pimiä kertoo, millaisia ajatuksia ja haaveita hänellä oli uran alussa ja mistä kaikki aikoinaan lähti. Mitkä ovat olleet Pimiän uran käännekohtia, entä miten hän on käsitellyt pettymyksiä? Millaisia negatiivisia asioita julkisuus on tuonut tullessaan ja mitä puolestaan hänen lapsensa ajattelevat vanhempien julkisuudesta. Vappu kertoo myös mitä hän ajattelee ikääntymisestä ja sen tuomista haasteista.
Sunnuntaibrunssi ohjelman jakso
Lisää ohjelmia