Porilaiset

Jorma Uotinen: Porista on aina löytynyt mielenkiintoisia henkilöhahmoja

Toista

Jakson kuvaus

Jorma Uotinen on syntynyt Porissa vuonna 1950. Lapsuusmaisemat vievät kotitaloon torin laidalle, Itätullin lastentarhaan ja tietenkin Porin Teatteriin, josta hän kymmenvuotiaani lähti kysymään töitä ja pääsikin heti mukaan. Porista on Jorman mukaan löytynyt aina mielenkiintoisia henkilöhahmoja, jotka kiinnostivat pientä poikaa, aina mustasta surmasta, parturi Jokiseen. Tyyli astui mukaan jo varhain ja ompelijaäiti toteutti, välillä jopa yhdessä yössä, poikansa toiveita. Yks näistä oli samanlainen samettitakki kuin Rollareiden Mick Jaggerilla. Tanssi löytyi elämään siskon balettiharrastuksen kautta. Jorma sairasti nuorena monihermotulehduksen ja siitä parantuminen vahvisti ajatusta, että muuta vaihtoehtoa ei ole kuin tanssia, olla liikkeessä. Vuodet Pariisissa kasvattivat minusta taiteilijan, esiintyjä olen ollut aina, toteaa Jorma Uotinen.

Porilaiset ohjelman jakso

Lisää ohjelmia