NRJ AAMU - JÄLKILIUKKAAT

16/03/2026

Toista

Jakson kuvaus

Alkaako Saarisen pyöräilykausi tänä vuonna ollenkaan vai jääkö fillari taas varastoon? Studiossa pohditaan myös, mitä mieltä ollaan pyöräilijöistä ylipäätään. Entä millaisia muistoja tv-ohjelmien legendaariset studioyleisöt herättävät ja mitä tapahtuikaan aikanaan Big Brotherissa, kun Nousiainen saapui yleisöön? Lisäksi kuullaan Saarisen uskomaton tarina, kun hänen kaverinsa aikoinaan peruutti hänen päälleen autolla. Jälleen nostetaan puheeksi myös imurin laittaminen alapäähän. Saarinen ja Nousiainen pohtivat, millaisissa täysin arkisissa tilanteissa tällaiset älyttömät ideat voivat ylipäätään tulla mieleen. Heidän kokeilunsa eivät kuitenkaan ole menneet yhtä pitkälle kuin Kevinillä, jonka imuriseikkailu päätyi lopulta ihan oikeuteen asti. Studiossa kerrataan myös viikonlopun tapahtumia: Mari-Prinsessalla sunnuntai-aamu valkeni rauhallisesti, kun hän oli jo ehtinyt viedä lapset ulkoilemaan, kun puolestaan Saarinen hapuili vielä kotiin jatkoilta. Vauhtikolmikko Saarinen, Nousiainen ja Mari-Prinsessa pitävät

NRJ AAMU - JÄLKILIUKKAAT ohjelman jakso

NRJ AAMU - JÄLKILIUKKAAT

Kaikki jaksot
Kaikki jaksot
Lisää ohjelmia