Palautuminen tukee hyviä elämäntapoja – ja toisinpäin
Päivitetty 16. tammi 2024
Moni teki vuoden vaihteessa lupauksen terveellisemmästä elämäntavasta, liikunnan lisäämisestä tai monipuolisemmin syömisestä. Myös palautuminen on tärkeä osa näiden tavoitteiden saavuttamisessa.
Uuden vuoden mukanaan tuoma uuden alun tuntu kannattaa joogaopettajana työskentelevä ja palautumisvalmentajaksi valmistuvan Nina Nurkkalan mukaan hyödyntää, mutta muutoksessa kannattaa miettiä sen tavoitteita.
"Usein ollaan totuttu menemään pakolla kohti asetettua tavoitetta, vaikka se itse asiassa on aika herkkä prosessi", muistuttaa Nina.
Jokaiseen päivään voi lisätä tietoisesti palautumisen hetkiä. Parikin minuuttia riittää.
"Hyvin yksityiskertaisia hengitysharjoituksia voisi ottaa mukaan", vinkkaa Nina.