Mika Eirtovaaran neitsytmatka Porin Teatteriin - "Rytmi on tärkein"

Varsinkin stand upin maailmasta tunnettu Eirtovaara on uransa aikana toiminut myös ohjaajana. Eirtovaaran ensimmäinen ohjaustyö Porin Teatteriin on brittiläistä alkuperää oleva Luokkakokous

Mika Eirtovaaran ohjaama Luokkakokous saa ensi-iltansa 11.marraskuuta.
Julkaistu 10. marras 2023
Päivitetty 13. marras 2023

Yli kaksikymmentä vuotta sitten Eirtovaara teki ensimmäisen stand up-keikkansa, joka kesti heti 45 minuuttia.

"Yleensähän aloitetaan sellaisella viidellä minuutilla", naurahtaa Eirtovaara.

Vitsit ovat kuitenkin kantaneet, ja Eirtovaara onkin yksi tunnetuimmista suomalaisista stand upin tekijöistä. Moni tunnistaa komediatähden Nelosella pyörineen Stand Up!-ohjelman juontajan, eli MC:n roolista. Omien keikkojensa lisäksi Mika Eirtovaara on toiminut myös teatteriohjaajana komedian parissa.

"Mulle komedia on hyvin pitkälti rytmiä. Se soi, tai sit se ei soi. Aina se ei löydy heti, mutta etsitään se yhdessä sitten"

Porin Teatterissa Eirtovaara on ohjaajana ensimmäistä kertaa. Ohjaajan mukaan Porin Teatterin täydellinen komedianäyttämö.

"Se on intiimi ja yleisö on lähellä"

Peter-Sebastian Lehtonen ja Janne Turkki rooleissaan.

Porin Teatterin Luokkakokous - Groan Ups on komedia entisistä luokkakavereista, jotka nelikymppisenä tapaavat luokkakokouksessa. Esityksessä seurataan kurittomien ekaluokkalaisten matkaa teineiksi ja lopulta aikuisuuden tuomiin haasteisiin. Komediassa käydään läpi viiden luokkakaverin kouluvuosia ja heidän välisiä suhdekiemuroita alati muuttuvassa luokkahuoneessa.

Luokkakokous saa ensi-iltansa lauantaina 11. marraskuuta.

Mika Eirtovaaran haastattelussa puhutaan Luokkakokous-näytelmästä, stand upista ja mm. Suomen ensimmäisestä skeittikaupasta, joka oli Eirtovaaran isän perustama 70-luvun loppupuolella.