Mariko Pajalahti: "Ajattelin, että aika olisi saattanut ajaa Kwanin ohi"
Päivitetty 26. heinä 2024
Kwan oli 2000-luvun alun suurimpia suomalaisia musiikki-ilmiöitä. Yhtye saavutti kuudessa vuodessa Suomen virallisella listalla seitsemän singlelistan top3-sijoitusta ja neljä Emma-palkintoa, ja sen albumit myivät kultaa, platinaa ja tuplaplatinaa. Viimeisimmäksi albumiksi jäi vuonna 2006 julkaistu Little Notes.
Määrittelemättömän mittainen luova tauko ilmoitettiin päättyväksi ainakin festarikiertueen verran joulukuussa 2023. Kesän keikat ovat näyttäneet, että yhtyettä on ikävöity.
"Vastaanotto on ollut ihan käsittämättömän hieno! Ajattelin, että aika olisi saattanut ajaa Kwanin ohi, mutta näin ei ole käynyt. Lavalla on ollut hyvin rakastettu olo", kuvailee festarikesästä häkeltynyt Mariko.
Kwan esiintyy Porisperessä lauantaina 3. elokuuta.