Kahvivieraana Kristiina Uusitalo-Lindholm – Avoimuus, liikunta ja tavallinen arki auttoivat jaksamaan syöpähoitojen keskellä
Kristiina Uusitalo-Lindholm valittiin positiivisimmaksi porilaiseksi vuonna 2020 ja on tuttu kasvo monille erityisesti liikunnan parista. Ohjaajan työ starttasi jo varhain ja jatkuu tällä hetkellä myös Liikuntaseura Porin seurakehittäjän roolissa. Kristiina sai pysäyttävän tiedon sairastumisestaan rintasyöpään edellisvuonna. Sairastuminen oli alussa valtava shokki, mutta asiantunteva hoito, perhe, ystävät ja oman syöpähoitajan tuki auttoivat jaksamaan ja uskomaan tulevaisuuteen. Myös liikunnalla oli merkittävä rooli toipumisessa. Kristiina halusi hoitojen aikana olla muutakin kuin potilas ja onnekseen pystyi jatkamaan myös työelämässä. Jokaisen syöpätarina on hyvin erilainen ja kaikille tämä ei ole mahdollista, toteaa Kristiina.