"Iloinen ja kansainvälinen yhteisö on hyväksi niin suomalaisille kuin tänne muuttaneillekin" – International House Pori avaa ovensa

Konseptijohtaja Niina Hyttinen ja suunnittelussa mukana ollut Matthew Bowen iloitsevat International House Porin avaamisesta.
Julkaistu 28. helmi 2024

International House Pori on palvelukokonaisuus, joka pyrkii mahdollisimman kattavasti auttamaan uusien vieraskielisten asukkaiden kotoutumista Poriin. Se on matalan kynnyksen palvelu, jossa moni eri alan ammattilainen neuvoo ja ohjaa – siis kuin Ohjaamo, mutta ikään katsomatta kaikille Poriin ympäri maailmaa muuttaneille.

"Minulla todennäköisesti oli paljon kysymyksiä viranomaisille, eikä suomalainen vaimoni osannut auttaa. Eikä moni muukaan suomalainen, kun ei ole tarvinnut miettiä maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä", kuvailee Matthew Bowen ajatuksiaan seitsemän vuoden takaa, kun hän muutti Poriin Yhdysvalloista Marylandista.

"Olisi ollut mahtavaa, että olisi ollut paikka, josta kysyä ja josta olisi saanut lisätietoa vaikka harrastuksiin tai yleisesti paikallisiin asioihin liittyen."

Miten International House Pori palvelee maahan muuttaneita, mutta toisaalta myös rekrytoivia työnantajia? Haastattelussa International House Porin johtaja Niina Hyytinen sekä suunnittelussa mukana ollut, Yhdysvalloista Poriin muuttanut Matthew Bowen.