"Halusin kirjaan lisäkierroksia lukijaa varten" – Arttu Tuomisen Delta-sarjan päätösosa huipentuu Porin teatteriin
Päivitetty 22. elo 2024
Arttu Tuomisen Delta-sarjan kuudes ja viimeinen osa Lavastaja julkaistiin perjantaina. Moni on tarttunut kirjaan ja palautetta on tullut jo paljon: pääsääntöisesti positiivista, mutta kirjailija kuvailee päätösosan herättäneen myös toisenlaisia tunteita.
"Ei ole lainkaan huono asia, että taide ja kirjallisuus herättävät tunteita. Mitäänsanomattomuus, ettei kukaan vaivautuisi kommentoimaan, olisi pahinta", kuvailee Arttu Tuominen.
Teoksessa Porin poliisi saa selvitettäväkseen kylmääviä murhia, joissa uhrien esillepano on jopa itse surmatyötä tärkeämpää. Pian tutut poliisihahmot saavat huomata, että myös heille itselleen on kirjoitettu roolit tähän näytelmään.
"Halusin, että tämä on sarjan jännittävin osa. Halusin sinne lisäkierroksia, ihan lukijaa varten", vihjaa Tuominen.
Miten kuusiosainen kirjasarja sisältäen usean henkilön elämäntarinat pidetään kasassa? Ja kuinka paljon kirjailija vihjaa seuraavista teoksistaan?
Kuuntele Arttu Tuomisen haastattelu tästä.