Caffé Locale remonttiin - jatkossa avoinna myös iltaisin

Viitisen vuotta itäpuistossa palvellut kahvila sulkee ovensa noin kolmeksi viikoksi remontin vuoksi ja avaa uudistuneena ovensa vappuna. Samalla entinen ravintoloitsija Lauri Turtola tekee paluun porilaiseen ravintolaelämään.

Julkaistu 4. huhti 2024
Päivitetty 4. huhti 2024

Viitisen vuotta Eetunaukiolla toiminut Caffé Locale sulkee ovensa remontin vuoksi maanantaina 8. huhtikuuta. Kahvila on kiinni noin kolme viikkoa ja avautuu jälleen vapuksi. Samalla, kun sisätila kokee uudistuksen, niin uutta on myös se, että jatkossa kahvila palvelee iltaisin seurusteluravintolana. Kahvilatoiminta säilyy pitkälti entisellään.

Uudessa Localessa maistellaan iltaisin viinejä ja klassikkococktaileja, tarjotaan pientä syötävää ja juotavaa perjantain after workeilla ja toivotetaan kulttuurin ystävät lasilliselle teatteriesityksen, konsertin tai illallisen jälkeen.

Uutena osakkaana mukaan on lähtenyt aiemminkin porilaisesta ravintolaelämästä tutuksi tullut Lauri Turtola. Turtola kertoo kuitenkin kiinteistönvälityksen pysyvän edelleen päätyönään ravintolan osakkuudesta huolimatta.