SuomiRockin Bäkkäri

SuomiRockin Legendat - Juice Leskinen - OSA 1

Jakson kuvaus

Vuonna 1950 Juankoskella syntynyt Pauli Matti Juhani Leskinen oli suomalainen laulaja-lauluntekijä, sanoittaja, runoilija ja kansantaiteilija. Myöhemmin Juice Leskiseksi nimensä muuuttanut legenda toimi kaiken tämän ohella myös muun muassa kääntäjänä ja kolumnistina. Häntä on kutsuttu ”suomalaisen pop-musiikin kulmakiveksi” ja ”suomalaisen rock-musiikin isähahmoksi”. Leskisen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Marilyn”, ”Jyrki boy”, ”Syksyn sävel”, ”Se oli jautaa”, ”Viidestoista yö”, ”Ei elämästä selviä hengissä”, ”Musta aurinko nousee”, ”Kaksoiselämää” ja ”Norjalainen villapaita”. Leskisen levyjä oli myyty vuoteen 2006 mennessä yhteensä yli puoli miljoonaa kappaletta. SuomiRockin Legendoissa käsitellään legendan taival musiikillisen uran alusta hänen kuolemaansa. Jaksojen välissä on tarkoitus soittaa yhtyeen kappaleita, mutta niitä ei ole voitu liittää tämän jaksokoosteen mukaan. Ne kuulet ainoastaan Radio SuomiRockin taajuudelta.

SuomiRockin Bäkkäri ohjelman jakso

SuomiRockin Bäkkäri

Kaikki jaksot
Kaikki jaksot
Lisää ohjelmia