SuomiRockin Bäkkäri

SuomiRockin Legendat - Leevi and The Leavings - OSA 2

Jakson kuvaus

Leevi and the Leavings oli suomalainen, vuonna 1978 perustettu poprock-yhtye, jota pidetään yhtenä osuvimmin Suomea ja suomalaisuutta kuvaavana yhtyeenä. Yhtyeen merkittävin jäsen oli Gösta Sundqvist, joka teki melkein yksin kappaleiden sävellykset, sanoitukset ja sovitukset. Sundqvist oli myös yhtyeen laulaja. Muut jäsenet olivat Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund. He päättivät lopettaa yhtyeen Sundqvistin kuoltua vuonna 2003. Paananen, Karastie ja Nylund palasivat musiikkielämään keväällä 2011 Leavings-Orkesterina. Leevi and the Leavings tuli tunnetuksi myös siitä, ettei se tehnyt Euroviisujen alkukarsinnan 1981 lisäksi yhtään julkista esiintymistä. Siitä huolimatta yhtye keräsi laajan kuulijakunnan, ja se oli suosittu koko uransa ajan. Yhtyeen menestyksen takana olivat pitkälti Sundqvistin kirjoittamat kappaleet. Sundqvist käsitteli niissä ihmissuhteita, yhteiskunnallisia asioita, alkoholismia, syrjäytyneisyyttä ja luonnonsuojelua, usein humoristisesti ja ironisesti. Yhtye sai vuonna 1995 vuod

SuomiRockin Bäkkäri ohjelman jakso

SuomiRockin Bäkkäri

Kaikki jaksot
Kaikki jaksot
Lisää ohjelmia