Radio 957

Annika Grof ja Joon Tervamäki: Toiset äänet -dokumenttielokuva

Jakson kuvaus

Toiset äänet -dokumenttielokuva sijoittuu yliopistomaailmaan ja sen murrokseen. On vaalikevät 2019. Jukka, professori Helsingin yliopistosta, kävelee ensimmäistä kertaa kansanedustajaehdokkaana vaalistarttitilaisuuteen. Hän on päättänyt muuttaa surkean yliopistolain, vaikka yksin. Samaan aikaan opetuksen ja tieteen ammattilaiset, Gaela, Lena ja Taina, käyvät omaa kamppailuaan pystyäkseen opettamaan ja tutkimaan. Oikeustaistelu, irtisanomiset, resurssien puute ja toimimattomat rakenteet. Kovin vastus on kuitenkin neljän vuoden välein vaihtuva koulutus- ja tiedevastainen maan hallitus, jonka paikalle on näissäkin vaaleissa ruuhkaa. Ensi-ilta 27.5.2022 Vieraana ohjaaja Annika Grof ja tuottana Joon Tervamäki.

Radio 957 ohjelman jakso

Lisää ohjelmia